RIISTAA RAKKAUDELLA

PUHUMME SUJUVAA RIISTAA

Kun haluat syödä takuuvarmasti lähialueelta kestävästi pyydettyä riistaa, olemme oikea palvelutiski, jonka puoleen kääntyä. Hirvieläinten osuus kotimaisesta riistasta on kilomäärällisesti ylivoimaisesti merkittävin, ja näiden lajien kannat kestävät nykyisen kokoisen metsästyksen hyvin. Hirvi, valkohäntäpeura ja metsäkauris ovat perinteisiä riistaeläimiä, joiden tuoretta lihaa löytyy riistakautena myös meiltä. Sesonki näkyy riistavalikoimassamme parhaiten elokuun lopulta tammikuulle.

KAUPPIAAN SANOIN: RIISTAA RAKKAUDELLA

Toimin itse aktiivisena metsästäjänä ja tiedän, mistä tiskillämme myytävä riista on pyydettyä. Olen myös aktiivinen koiraharrastaja ja osallistun jahteihin kolmen karkeakarvaisen mäyräkoirani kanssa. Metsästyksestä ja koiraharrastuksesta on tullut iso osa perheemme elämää ja arkea.

Riista on hyvä valinta, ei pelkästään lähiruokaleimansa, vaan myös hyvän makunsa puolesta. Metsästäjänä ja palvelevana lihakauppiaana valitsen todella harkitusti riistaeläimet sekä paikat, mistä omalla tiskilläni myytävät riistalihat hankitaan. Olen erityisen tarkka siitä, että riistaa pyydetään riistalihan ansaitsemalla arvostuksella.